MAHL Korttelikerho

 

 

 

 

 

MAHL - Liikuttaa massoja!

 

Jäsenmäärältään Etelä-Savon suurin liikuntaseura MAHL - Mikkelin alueen harrasteliigat jatkaa vuonna 2013 aloittamaansa ala-asteikäisten lasten kortteliliikuntakerhon järjestämistä lukukaudella 2022-2023. Kerhoja luvassa eri kohderyhmille ja useammilla lähiliikuntapaikoilla.

 

Moniliikunnallinen PERHEKERHO jatkuu vakiopaikallaan lauantaiaamupäivässä Rantakeitaalla. Perhekerho on tarkoitettu 3-10 vuotiaille liikunnasta innostuneille tytöille ja pojille, sekä perheen vanhemmille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 16.9.2023 ja päättyen 4.5.2024 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään). Perhekerhon ohjelmasta löytyy jokaisen kerhopäivän pääteema. Lisäksi joka kerta leikitään ja pelataan monipuolisesti eri liikuntaleikkejä ja mahdollisimman usein rakennetaan temppurata.

 

Perhekerhossa 3-10-vuotiaat liikkuvat samanaikaisesti klo 10:00-11:00. Vanhemmilta toivotaan osallistumista mukaan kerhoon yhdessä lasten kanssa. Kerhossa lapset ja vanhemmat saavat viettää yhteistä aikaa eri liikuntaleikkien ja pelien parissa. Kaikilla 3-5-vuotiailla tulee olla vanhempi mukana.

 

 

TYTTÖKERHO jatkuu MAHL:n toiminnassa myös samalla paikalla tiistaisin Launialan koululla. Tyttökerhoon ovat tervetulleita 4-12-vuotiaat tytöt. Tyttökerho järjestetään tiistaisin klo 17:00- 18:00 Launialan koululla. Ohjelmassa on tytöille suunnattuja leikkejä, pelejä sekä jumppia ammattimaisessa ohjauksessa. Kerhossa tutustaan tyttöjen ehdoilla erillaisiin lajeihin, jumppiin, kehonhallintaan ja leikkeihin. Toiminta alkaa 12.9.2023 ja kausi huipentuu päättäjäisiin 7.5.2024.

 

 

HARRASTEVOIMISTELU tuli täysin uutena kerhona MAHL:n toimintaan keväällä 2018. Suuren suosion saanut kerho jatkuu myöskin vakioituneella paikalla Rantakeitaalla. Harrastevoimistelu on maanantaisin klo 16:45-17:45 Rantakeitaan salin puolapuiden päätyisessä lohkossa. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki 7-12-vuotiaat. Harrastevoimistelussa lapset pääsevät harjoittelemaan kehonhallintaa, koordinaatiota ja tasapainoa ohjatusti eri telineillä sekä ilman. Kerho alkaa 11.9.2023 ja päättyy 6.5.2024.

 

 

Omatoiminen PIENTEN LASTEN PERHEKERHO alkaa uutena toimintana Sairilan koululla sunnuntaisin klo 10:00-11:30. Kerho on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille eli 0-6-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. PLP- toimii omatoimisesti eli vuorolla ei ole ohjattua toimintaa. Paikalla olevat perheet voivat yhdessä suunnitella jokaisen kerran toiminnan. Sali on mahdollista jakaa verholla kahtia, jolloin toiselle puolelle voi ottaa enemmän leikkitilaa välineillä tai ilman ja toista puolta voi hyödyntää vaikka temppuradan rakentamiseen. Salista löytyy myös pieni "näyttämö" syvennys, jossa myös perheen pienimmäisten eli vauvojen on mukava ihmetellä toimintaa ja harjoitella ensimmäisiä liikkumistaitoja. Hinta syyskaudelta 15€. Kerhossa rajattu määrä paikkoja! Pienten Lasten Perhekerho alkaa sunnuntaina 3.9.2023 ja päättyy 28.4.2024. Kerho on joulutauolla viikot 51-1. Kevätkausi alkaa sunnuntaina 14.1.2024. Kevätkauden hinta 15€. (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma tilanteen mukaan) Sairilan perhekerho täynnä!

 

 

 

Tervetuloa mukaan korttelikerhoihin kaikki uudet ja vanhat korttelilaiset.

 

 

 

OHJELMA

 

PERHEKERHO LAUANTAISIN  (3-10-vuotiaat)

 

Lauantaisin klo 10:00-11:00 | Rantakeidas ja lähiympäristö

 

Vko 42 Syysloman uinti (Pe-Su Rantakeidas omatoimisesti)

Vko 43 Syysloma

Vko 44 Parkour

Vko 45 Yleisurheilu

Vko 46 Mailapelit HUOM! Kerho klo 9:50-10:50

Vko 47 Nassikkapaini HUOM! Kerho klo 9:50-10:50

Vko 48 NERF-sota

Vko 49 Keilaus (ennakkoilmoittautuminen 3.12. mennessä)

Vko 50 Toivepelit ja -leikit, syyskauden päättäjäiset

 

Salikerroilla rakennetaan myös temppurata.

 

 

TYTTÖKERHO TIISTAISIN (4-12-vuotiaat)

 

(Kerho täynnä tällä hetkellä)

 

Tiistaisin klo 17:00-18:00 | Launialan koulu

 

"Tyttökerhossa pelataan ja leikitään tyttöjen toiveiden mukaisesti eri lajien parissa. Monipuolinen liikunta kehittää lasten nopeutta, voimaa, ketteryyttä sekä koordinaatiota ja samalla opitaan tärkeitä taitoja ryhmässä toimimisesta. Tyttökerhossa pienempienkin on helppo päästä harrastetoimintaan mukaan kouluikäisten lasten esimerkkiä noudattaen ja heidän innokkaalla avustuksella."

 

Vko 37 Ryhmäytymisleikit
Vko 38 Toiveleikit ja -pelit
Vko 39 Hippaleikit, polttopallot
Vko 40 Voimistelu, kehonhallinta
Vko 41 NERF-sota
Vko 42 Parkour/temppurata
Vko 43 Syysloma
Vko 44 Mailapelit
Vko 45 Telinevoimistelu
Vko 46 Pallopelit
Vko 47 Parkour/temppurata
Vko 48 Toiveleikit ja -pelit
Vko 49 Voimistelu ja tanssi
Vko 50 Mäenlasku
Vko 51 Joululoma
Vko 52 Joululoma

 

 

HARRASTEVOIMISTELU MAANANTAISIN ( 7-12-vuotiaat)

 

Maanantaisin klo 16:45-17:45 | Rantakeidas (Puolapuu päätylohko)

 

"Harrastevoimistelu on rentoa, hauskaa ja monipuolista liikuntaa. Tavoitteena on päästä tutustumaan uusiin kavereihin, voimisteluun, sekä kehittää itseä oppimalla uutta. Harrastevoimistelussa lapset pääsevät oppimaan voimistelun ja perusliikunnan eri osa-alueita. Erilaisten leikkien ja pelien avulla kehitetään nopeutta, voimaa, tasapainoa, koordinaatiokykyä ja yhteistyötaitoja. Leikkien lisäksi lapset pääsevät temppuilemaan ohjatusti välineiden kanssa ja ilman."

 

Vko 37 Ryhmäytyminen
Vko 38 Käsilläseisonnat ja kärrynpyörä
Vko 39 Hypyt, ketteryys
Vko 40 Voima - köydet ja renkaat
Vko 41 Pallot
Vko 42 Voltit ja sillat
Vko 43 Syysloma
Vko 44 Toivekerta
Vko 45 Telineet
Vko 46 Tasapaino
Vko 47 Nopeus
Vko 48 Yhteistyö ja pariakro
Vko 49 Liikkuvuus ja venyvyys
Vko 50 Toivekerta
Vko 51 Joululoma
Vko 52 Joululoma

 

 

MAKSUT

 

Lauantain perhekerho

 

Syyskausi (syys-joulukuu) | 25 euroa


Kevätkausi (tammi-toukokuu) | 35 euroa 


*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

Tiistain Tyttökerho

 

Syyskausi (syys-joulukuu) | 25 euroa

 

Kevätkausi (tammi-toukokuu) | 35 euroa


*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

Maanantain Harrastevoimistelu

 

Syyskausi (syys-joulukuu) | 25 euroa

 

Kevätkausi (tammi-toukokuu) | 35 euroa


*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

 

 

MITÄ MAKSU PITÄÄ SISÄLLÄÄN


- Vakuutusturvan ohjattujen tapahtumien ajan. Vakuutusturva päivittyy ennen toiminnan starttaamista.

- Laji- ja liikuntaohjauksen. Korttelikerhopäivissä toimii riittävä määrä aikuisia, koulutettuja ohjaajia, sekä 15-18 -vuotiaita apuohjaajia.

- Sisäänpääsymaksut tutustumiskohteisiin.

- Perhekerhossa maksut pitää sisällään myös aikuisten liikuntaohjauksen, tutustumiskohteissa saattaa olla erillinen sisäänpääsymaksu.

- Mukavan liikuntaryhmän, jossa lasten toiveet ja tarpeet pyritään ottamaan huomioon.

 

 

ILMOITTAUTUMISET

Ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ!


Tutustu myös lain edellyttämään rekisteriselosteeseen TÄÄLTÄ.

 

VARUSTUS


Sisäliikuntapäivänä mukaan tulee varata sisäliikuntakelpoiset vaatteet, sekä vaaleapohjaiset kengät tai jumppatossut. Ulkoliikuntapäivänä mukaan tulee varata sääoloihin soveltuvat ja säänkestävät vaatteet, sekä juoksuun ja liikkumiseen soveltuvat jalkineet. Juomapullo ja pyyhe. Omien pelivälineiden mukaan ottaminen on suotavaa, kyseisen lajiteeman mukaisesti.

 

 

LAITA PALAUTETTA TOIMINNASTA

 

Toiminnasta voi laittaa palautetta sähköpostitse.

 

LISÄTIETOJA

Mikko Luukkonen

mikko(at)mahl.fi

044 209 9199

 

 

 

 

 

KORTTELIKERHOSSA MUKANA

 

       
  mikkeli    

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Harrastevoimistelu (7-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

Perhesäbä alkaa 25.9.

KORTTELI UUTISET