SÄBÄÄ, FUTSALIA JA TEMPPURATAA
Tiistai, 21 Tammikuu 2014 08:42

 

slider12

 

Korttelilaiset pääsivät paukkupakkasia Rantakeitaan lämpöön. Kesäisistä lajeista harjoittelussa oli jalkapallon sisäveli, Futsal. Lisäksi keitaalla pelattiin salibandyä ja kikkailtiin temppuradalla. 35 junnua, tyttöä ja poikaa oli touhuissa mukana ja hiki tuli. Junioriliikunnan tärkein teesi ei ole näyttävät suoritukset, maalit saati syötöt. Jokainen liikkuu ja tekee suorituksia omilla taitotasoillaan, pääasia että yrittää ja kokeilee, myös uusia, vaikealta tuntuvia lajeja. Sitä Korttelikerho on parhaimmillaan.

 

Kevään aikana tutustutaan täysin uusiin lajeihin ja pyritään liikkumaan monipuolisesti myös ulkona. Kesää lähestyessä siirrytään enemmän kesä- ja ulkolajien maailmaan. Kelien mukaan muokataan ohjelmaa ja tarvitteassa käydään tutustumassa myös muihin Mikkelin liikuntapaikkoihin.

 

LA 25.1.2014 - Sisäliikunta, Rantakeidas 9:00-11:00 HUOM! Poikkeuksellisesti alkaa jo klo. 09:00

» Leikit, pelit. Frisbeegolf - sisäpesäpallo - temppurata.

» Sisäliikuntavaatteet, sisäkengät tai jumppatossut - muista juomapullo.

 

LA 1.2.2014 - Mäenlasku, Rantakylä 10:00-12:00

» Pulkka, liukuri, rattikelkka, minisukset, snow-scoot - muista juomapullo.

» Ulkoliikuntavaatetus. Kokoontuminen Cafe Keitaalla - Mäenlaskupaikka BMX-rata.

 

LA 8.2.2014 - Hiihto, Rantakylä 10:00-12:00

» Hiihto, hiihtosuunnistus.

» Ulkoliikuntavaatetus. Kokoontuminen Cafe Keitaalla - Rantakylän koulun kenttä, ladut.

 

LA 15.2.2014 - Luistelu, Mikkelin tori 9:00-11:00 HUOM! Poikkeuksellisesti alkaa jo klo. 09:00, Jäätorilla.

» Lammikkolätkää, luistelua.

» Ulkoliikuntavaatetus. Luistimet, kypärä - mailat - muista juomapullo.

 

Jäätorilla WHL Lammikkolätkä -turnaus 2014, kello 11:00-17:00. MAHL ry yhteistyössä järjestää ensimmäisen lammikkolätkäturnauksen Mikkelin Jäätorilla. Tapahtuma on maksuton, osallistujien alaikäraja 17 vuotta. Mukana myös Korttelikerho -ohjaajista koottu joukkue. Tule kannustamaan pojille peli-iloa!

 

LA 22.2.2014 - Korttelikerho hiihtolomalla!

» Omatoimista liikkumista.

 

Korttelikerho jatkaa kevätkauttaan hiihtoloman jälkeen. Sisä- ja ulkoliikunnalla.

 

KORTTELIKERHO - MITÄ SE ON?

Jäsenmäärältään Etelä-Savon suurin liikuntaseura MAHL - Mikkelin alueen harrasteliigat aloittI ala-asteikäisten tyttöjen ja poikien kortteliliikuntakerhon järjestämisen talvikaudelle 2013-2014.

 

Moniliikuntakerho - Korttelikerho aloittI toimintansa Etelä-Savon ELY-keskuksen tukemana syyskuussa 2013. Kerho on tarkoitettu 4-12 vuotiaille liikunnasta innostuneille nuorille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 21.9.2013 ja päättyen 17.5.2014 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään). Korttelikerhon joka lauantainen järjestämisaika on kello 10:00-12:00 (lapsen tulee olla liikuntapaikalla viimeistään 10:30 ja hänet voi noutaa 11:30 alkaen).

 

MAKSU:

Kevätkausi 1.1.-17.5.2014 | 30 euroa - 19 korttelitapahtumaa

 

*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

MITÄ MAKSU PITÄÄ SISÄLLÄÄN:


-Vakuutusturvan ohjattujen tapahtumien ajan. Vakuutusturva
-Laji- ja liikuntaohjauksen. Korttelikerhopäivissä toimii vähintään kolme (3) koulutettua täysi-ikäistä ohjaajaa, sekä tarvittava määrä apuohjaajia, jotka ovat iältään 12-18 -vuotiaita.

 

ILMOITTAUTUMISET:


TÄÄLTÄ, tutustu myös lain edellyttämään rekisteriselosteeseen TÄÄLTÄ.

 

KORTTELIKIEKKO ALKAA VKO:LLA 4/2014

Juniori-Jukurit ry:n ja Mikkelin alueen harrasteliigat ry:n yhteinen hanke nuorisoliikunnan edelläkävijänä Etelä-Savon seudulla jatkuu Korttelikiekon voimin tammikuussa 2014.

 

MAKSUTON KORTTELIKIEKKO ALKAA KE 22.1.2014


Jäätilanne on saatu siihen malliin, että Korttelikiekkokausi 2014 saadaan käyntiin! Ilmoittautumisia korttelikiekkoon otetaan ennakkoon verkon kautta ja paikanpäällä kaukaloilla.

 

MITÄS KESÄLLÄ - NO KORTTELILEIRILLE TIETENKIN

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET