KORTTELITOIMINTA ALKAA SYYSKUUSSA, ILMOITTAUDU MUKAAN |
Keskiviikko, 30 Elokuu 2023 10:38 |
Lasten syyskauden korttelitoiminta alkaa syyskuussa, ilmoitatutmiset on nyt käynnissä! Kaikkiin lasten kerho- ja lajitoimintaan voi lähteä mukaan ilman aikaisempaa kokemusta kerho/laji/harraste toiminnasta. Kerhot järjestetään matalankynnyksen kerhoina, jossa jokainen voi liikkua oman tason mukaan. Liikuntakerhot- ja lajikorttelitoiminta järjestetään 0-12-vuotiaille kerhosta riippuen.
MAHL KorttelikerhotKorttelikerho toiminta on saanut alkunsa jo vuonna 2013 Perhekerhotoiminnan muodossa. Myöhemmin toiminta on laajentunut myös tyttöjen omaan liikuntakerhoon, Tyttökerhoon sekä kaikille tytöille ja pojille tarkoitettuun Harrastevoimistelu-kerhoon.
Moniliikunnalinen Perhekerho järjestetään vakiintuneella paikalla lauantaisin klo 10:00-11:00 Rantakeitaalla. Toiminta on tarkoitettu 3-10-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perhekerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin leikkien ja pelien avulla, sekä liikutaan mahdollisuuksien mukaan erilaisia haasteita tarjoavalla temppuradalla. Kausi alkaa lauantaina 16.9.2023.
Tyttökerhossa tiistaisin klo 17:00-18:00 pelataan ja leikitään tyttöjen toiveiden mukaisia leikkejä ja pallopelejä Launialan koululla. Tyttökerhoon ovat tervetulleita mukaan kaikki 4-12-vuotiaat tytöt. Kausi alkaa tiistaina 12.9.2023.
Maanantaisin jatkuu suuressa suosiossa pysyvä Harrastevoimistelu. Kerhossa 7-12-vuotiaat pääsevät harjoittelemaan monipuolisesti mm kehonhallintaa ja koordinaatiota eri telineitä hyödyntäen. Harrastevoimistelu järjestetään maanantaisin klo 16:45-17:45 Rantakeitaalla. Kausi alkaa maanantaina 11.9.2023.
Lue lisää korttelikerho toiminnasta ja ilmoittaudu Perhe- ja Tyttökerhoon sekä Harrastevoimisteluun mukaan TÄÄLTÄ!
Viime toimintakaudella uutena mukaan tullut Pienten Lasten Perhekerho jatkuu sunnuntaisin Sairilan koululla klo 10:00-11:30. Kerho on tarkoitettu kaikille 0-6-vuotiaille lapsille ja heidän perheille. PLP toimii omatoimisesti eli vuorolla ei ole ohjattua toimintaa. Paikalla olevat perheet suunnittelevat yhdessä jokaisen kerran toiminnan. Salissa on mahdollisuus rakentaa erilaisia temppuratoja, pelata eri pallopelejä ja eikkiä. Kerho alkaa sunnuntaina 3.9.2023. Ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ!
MAHL LajikorttelikerhotMAHL Lajikorttelitoiminta eli tutummin Four Season toiminta jatkuu syyskussa. Lajikorttelitoiminnassa touhutaan säbän ja futiksen parissa. Korttelisäbäkausi alkaa viikolla 37 ja kestää kaikilla lähiliikuntapaikoilla aina huhtikuun loppuun asti! Toiminta pitää sisällään kaksi turnausta, joissa lähiliikuntapaikat ottavat mittaa toisistaan, yksi syksyllä ja yksi keväällä. Korttelisäbän jäädessä kesälomille huhtikuun lopulla, potkaistaan toukokuun alussa korttelifutikset peliin. Korttelifutista pelataan tutusti toukokuusta kesäkuun loppuun, jossa toiminta huipentuu lopputurnaukseen.
Korttelisäbää pelataan syyskuusta huhtikuuhun neljälle eri lähiliikuntapaikalla: Rantakeitaalla, Ristiinassa, Otavassa ja Anttolassa. Rantakeitaalta löytyy oma ryhmä naperoille eli 4-6-vuotiaille, muualla toiminta on 7-12-vuotiaille. Korttelisäbään voi lähteä mukaan ilman aiempaa kokemusta salibandysta tai seura- ja harrastustoiminnasta ylipäätänsä. Toiminta on pääasiassa pelkkää pelaamista. Mukaan suosittelemme omia suojalaseja, sisäpelikenkiä ja salibandymailaa. Tarvittaessa meiltä löytyy lainalle muutamat suojalasit ja mailat.
Lue lisää lajikorttelitoiminnasta, tsekkaa tarkemmat aikataulut ja ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ!
Lisätietoja toiminnasta: Mikko Luukkonen mikko(at)mahl.fi 044 209 9199 |
ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN
Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas
Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Harrastevoimistelu (7-12 vuotiaat) | Rantakeidas
Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka
Perhesäbä alkaa 25.9.
KORTTELI UUTISET
-
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 50
VIIKON 50 OHJELMA -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 49
VIIKON 49 OHJELMA -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 48
VIIKON 48 OHJELMA -
KORTTELISÄBÄN LOPPUTURNAUS 10.12.2023
KORTTELISÄBÄN... -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 47 | PERHEKERHOSSA POIKKEUSAIKA
VIIKON 47 OHJELMA