KORTTELIKERHOJEN SYYSKAUSI KÄYNNISTYY TÄLLÄ VIIKOLLA |
Maanantai, 12 Syyskuu 2022 06:27 |
Syyskuu lähestyy puoliväliä ja samalla käynnistää kaikki loputkin korttelikerhot. Tällä viikolla toiminta alkaa maanantain Harrastevoimistelussa, tiistaina Tyttökerhossa ja lauantaina Perhekerhossa.
Tänään maanantaina Harrastevoimistelu aloittaa tutulla paikkaa klo 16:30-17:30 Rantakeitaan salissa (puolapuu päädyn lohkossa). Ohjelmassa on tutustumista ohjaajiin, ryhmäläisiin sekä lajiin. Harrastevoimisteluun on vielä kaksi vapaata paikkaa.
Tiistaina Launialan koululla järjestettävässä Tyttökerhossa klo 17:00-18:00 on myös ohjelmassa tutustumispelit ja -leikit. Tyttökerhossa on vielä viisi vapaata paikkaa.
Perhekerho aloittaa uuden toimintakauden lauantaina klo 10:00-11:00 Rantakeitaan salissa. Perhekerholaisten ohjelmaan kuuluu muiden kerhojen tapaan tutustumispelit ja -leikit, sekä temppurata. Kerhossa on vielä hyvin tilaa uusille perheille.
Sunnuntaisin järjestettävä Pienten Lasten Perhekerho on ehtinyt pyörimään jo pari viikkoa. Toimintaan on löytänyt perheitä niin mukavasti jo mukaan, että ryhmä on tällä hetkellä täysi.
Huomioithan, ettei kerhoihin saa tulla mikäli tunnet itsesi sairaaksi tai olet sairaana. VIIKON 37 KORTTELIKERHOJEN OHJELMAHARRASTEVOIMISTELU MA 12.9.2022 - Tutustuminen, klo 16:30-17:30 | Rantakeidas (puolapuu pääty) - Mukaan: Sisäliikuntavarusteet, juomapullo
TYTTÖKERHO TI 13.9.2022 - Tutustumispelit ja -leikit, klo 17:00-18:00 | Launialan koulu - Mukaan: Sisäliikuntavarusteet, juomapullo
PERHEKERHO LA 17.9.2022 - Tutustumispelit, temppurata. Klo 10:00-11:00 | Rantakeidas - Mukaan: Sisäliikuntavarusteet, juomapullo
Lisätietoja: Elina Purhonen elina(at)mahl.fi 044 984 2354 |
ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN
Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas
Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Harrastevoimistelu (7-12 vuotiaat) | Rantakeidas
Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka
Perhesäbä alkaa 25.9.
KORTTELI UUTISET
-
KORTTELITOIMINTA ALKAA SYYSKUUSSA, ILMOITTAUDU MUKAAN
HYPPÄÄ MUKAAN... -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 19
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 19 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 18
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 17 -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 16
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 16