KORTTELIKERHOJEN PIKKUJOULUT 15.12. |
Maanantai, 10 Joulukuu 2018 10:15 | |||
Viime viikolla tyttökerhossa pelailtiin norsupalloa. Harrastevoimistelua vietettiin viimeistä kertaa tänä syksynä lasten toiveleikeillä. Perhekerhossa käytiin tutustumassa Juniori-Jukureiden Leijonaluistelukouluun. Lapset ja vanhemmat pääsivät leikkimään, pelaamaan ja testailemaan taitojaan radalla.
Tyttökerhossa huomenna on myös viimeinen kerta ja Launialan koulun pihalla ohjelmassa palloleikit- ja pelit (mukaan taskulamppu). Lauantaina 15.12. vietetään korttelikerhojen yhteisiä pikkujouluja klo 10:00-12:00 Rantakeitaan liikuntasalissa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki lasten toiminnassa mukana olevat (tyttökerho, lajikorttelitoiminta, harrastevoimistelu, perhekerho). Korttelikerhojen pikkujoulut aloitetaan tonttujumpalla, salissa on myös tontturata sekä pelejä- ja leikkejä. Tänä vuonna myös tuttuun tapaan lahjojen vaihto. Ideana on, että jokainen joka haluaa voi tuoda max 5€ maksavan lahjan mukanaan. N. 11:20 lahjat jaetaan lahjojen tuoneiden kesken. Klo 11:30 alkaen Cafe Keitaalla tarjolla kerholaisille ja vanhemmille joulupuuroa (riisipuuro).
Ilmoittaisitteko minulle pikkujouluihin osallistuvien määrän viim. keskiviikkoon 12.12. mennessä, jotta osaan arvioida tarvittavan puuron määrän kaikille halukkaille, kiitos! jenni(at)mahl.fi 0449857242
Tervetuloa mukaan korttelikerhojen pikkujouluihin!
Lisätietoja: Jenni Pippuri 0449857242 jenni(at)mahl.fi
Viikon 50 ohjelmaTyttökerho Ti 11.12.2018 - Pallopelit- ja leikit, klo 16:30-17:30 | Launialan koulu - Ota mukaan ulkoliikuntavaatteet, taskulamppu, juomapullo
Perhekerho La 15.12.2018 - Korttelikerhojen yhteiset pikkujoulut | Rantakeidas Klo 10:00-12:00 Kaikki kerholaiset ja vanhemmat -Ota mukaan sisäliikuntavaatteet, juomapullo, max 5€ maksava lahja (ei pakollinen)
WHL HIIHTOLOMALEIRILLE ILMOITTAUTUMINEN ON KÄYNNISSÄ!
|
ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN
Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas
Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Harrastevoimistelu (7-12 vuotiaat) | Rantakeidas
Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu
Tällä hetkellä kerho täynnä!
Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka
Perhesäbä alkaa 25.9.
KORTTELI UUTISET
-
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 50
VIIKON 50 OHJELMA -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 49
VIIKON 49 OHJELMA -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 48
VIIKON 48 OHJELMA -
KORTTELISÄBÄN LOPPUTURNAUS 10.12.2023
KORTTELISÄBÄN... -
KORTTELIKERHOJEN OHJELMA VIIKKO 47 | PERHEKERHOSSA POIKKEUSAIKA
VIIKON 47 OHJELMA