KORTTELISÄBÄ LOPPUTURNAUS URPOLAN JUHLAA
Keskiviikko, 30 Marraskuu 2016 16:20

 

MAHL korttelisäbää on pelattu koko alkusyksy ympäri Mikkelin alueen lähiliikuntapaikkoja. Mukana on ollut yhteensä 10 eri lähiliikuntapaikkaa, jossa toimintaa on järjestetty. Toimintakaudella salibandyyn on käynyt tutustumassa yhteensä yli 200, 4-12 vuotiasta lasta.

 

Korttelisäbäkausi huipentui sunnuntaina järjestettyyn lopputurnaukseen Rantakeitaalla. Kaikki lähiliikuntapaikat kokoontuivat yhteen lopputurnausta varten, ja mukana peleissä oli lähes 140 pelaajaa. Lopputurnauksessa eri lähiliikuntapaikat pelasivat omilla ryhmillään, muiden alueiden joukkueita vastaan. Turnaus pelattiin kolmessa eri sarjassa, naperot eli alle kouluikäiset, 1.-3. –luokkalaisten sarja sekä 4.-6. –luokkalaisten sarja.
”Korttelisäbäkausi sai komean huipennuksen, hienosti onnistuneelle kaudelle. Korttelisäbä on liikuttanut huiman määrän lapsia eri lähiliikuntapaikoilla ja mukavaa oli että toimintaan saatiin uusia paikkoja mukaan. Tärkeää on että lapsille luodaan mahdollisuus liikkua ja tutustua eri lajeihin, mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Toimintaan saataisiin varmasti vieläkin enemmän lapsia mukaan, mikäli toimintaa päästäisiin järjestämään yhä laajemmin eri lähiliikuntapaikoilla.” Tuomas Anttonen, MAHL Toiminnanjohtaja.

 

Korttelisäbää järjestetiin Tuppuralassa, Urpolassa, Ihasjärvellä, Ristiinassa, Lähemäellä, Keskustassa, Rantakylässä, Otavassa sekä Launialassa. MAHL lähiliikuntatoimintaa pyritään järjestämään mahdollisimman laajasti eri paikoissa. Uusia paikkoja lähiliikuntatoiminnalle voidaan startata, mikäli toiminnalle löytyy innokas vastuuhenkilö. MAHL tarjoaa tuen ja koulutuksen uusille vetäjille, sekä hankkii tarvittavan välineistön ja tilat.
Lopputurnauksessa isojen 4.-6. – luokkalaisen sarjassa voiton vei Urpolan joukkue. Pienten 1.-3. – vuotiaiden sarjassa voiton vei Ristiinan ja Urpolan – yhdistelmäjoukkue. Naperoiden peleissä kaikki pelasi kaikkia vastaan ja jokainen palkittiin osallistumisesta.

 

”Lopputurnauksessa tärkeintä on osallistuminen ja se että lapset saavat päivästä mukavan ja hauskan kokemuksen. Turnauksessa koetaan suuria tunteita laidasta laitaan, mutta tavoite on että kaikki lähtevät hyvillä mielin kotia.”

Tuomas Anttonen, MAHL Toiminnanjohtaja.

 

MAHL korttelitoimintakausi jatkuu seuraavaksi Korttelikiekolla. Korttelikiekkoa pyritään järjestämään kaikilla lähiliikuntapaikoilla, jossa myös korttelisäbää järjestettiin. Uutena paikkana korttelikiekkoon on tulossa Anttolan kaukalo. Korttelikiekko alkaa heti kun jäät saadaan kuntoon, ja talvinen sää antaa toiminnalle edellytykset.

 

Suuren kysynnän vuoksi MAHL pyrkii järjestämään korttelikiekkokauden lomaan myös mahdollisuuden korttelisäbän pelaamiseen talven ajaksi muutamilla lähiliikuntapaikoilla. Jatkosta ja muusta MAHL korttelitoiminnasta voi lukea korttelikerho.fi -sivuilta.

 

Säbä jatkosta seuraa tiedottelua osoitteessa www.korttelikerho.fi

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET