VIIKONLOPPUNA LIIKUTTIIN ISKÄN KANSSA
Torstai, 17 Marraskuu 2016 09:43

 

Korttelikerhoissa vietettiin viime viikolla isänpäivä viikonloppua. Lauantain tyttökerhossa tutustuttiin tanssiin, mukan ohjaamassa oli Elina Eteläpää joka opetti tytöille Street Tanssin ja nykytanssin alkeita.

 

Sunnuntaina perhekerho veitti aikaa hänskissä jossa järjestettiin iskän kanssa liikkeelle perhetapahtuma. Mukana menossa olivat Esli, Kampparit, Mikkelin luistelijat, Juniori-Jukurit sekä MAHL. Meno oli komeaa katsottavaa ja Hänskissä varovaistenkin arvioiden mukaan pyörähti tapahtuman aikana lähes 400 henkeä.

Kentällä pääsi luistelemaan, pelaamaan ja laskemaan mäkeä. Kiitoksia kaikille mukana olleille.

 

Tulevana viikonloppuna ollaan sekä ulkona että sisällä. Tyttökerho kokeilee lauantaina hiihtoa, ensilumen ladulla. Hiihtoa on noin 45 minuuttia, jonka jälkeen siirrytään sisätiloihin niiden lasten kassa jotka haluavat. Perhekerhossa sunnuntaina pelataab Futsalia ja pelataan käsipalloa. Lisäksi rakennetaan temppurata. Aikuisilla on mahdollisuus käydä maksutta kokeilemassa kerhon aikana ensilumenlatua maksutta.

 

Ensilumen ladun hiihdot tarjoaa korttelikerholaisille Mikkelin kaupunki yhdessä MAHL:n kanssa.

 

LA 19.11.2016 TYTTÖKERHO AIKATAULU

 

LA 19.11.2016 - Ulkoliikunta, Hiihto  leikit ja pelit  10:00-11:30 | Rantakeidas ensilumenlatu

» Ota mukaan hiihtovälineet ja juomapullo.

» Klo 10.45 siirrytään halukkaiden kanssa salii, joten vaihtoehtoista toimintaa hiihdolle on myös.

 

 

SU 20.11.2016 PERHEKERHON AIKATAULU

 

SU 20.11.2016 - Sisäliikunta, Futsal, Käsipallo, temppurata  leikit ja pelit  13:00-14:30 | Rantakeidas liikuntasali

» Ota mukaan sisäliikuntavälineet, sisäpelikengät tai tossut, muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA:  Aikuisilla mahdollisuus hiihtää maksutta ensilumenladulla.

 

 

 KUVIA ISKÄN KANSSA LIIKKEELLE TAPAHTUMASTA

 

 

 

 

 

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET