KORTTELIKERHON KEVÄTKAUSI STARTTAA TULEVANA LAUANTAINA | NYT MYÖS AIKUISET LIIKKEELLE
Tiistai, 05 Tammikuu 2016 09:26

 

 

MAHL korttelikerho tarjoaa kevään ajan mahdollisuuden myös vanhemmille osallistua yhdessä heille suunnattuun toimintaan liikunnan parissa.


Samanaikaisesti lasten ollessa korttelikerhossa vanhemmille järjestetään omaa toimintaa jota tarvittaessa toteutetaan ohjatusti. Korttelikerhon tarkoituksena on vaihtelevasti teemoittaa päiviä niin vanhemmille kuin isovanhemmillekin. Välillä ohjelma on suunniteltu äideille, välillä isoäideille, on iskä päiviä, isoisiäkään unohtamatta. Luonnollisesti kaikki vanhemmat ovat aina tervetulleita mukaan näihin aikuisten yhteisiin liikuntahetkiin. Aikuisten toiminta on pääsääntöisesti maksutonta liikuntatoimintaa, mutta mikäli ohjelmassa on tutustumista johonkin maksulliseen kohteeseen, on toiminnasta kertaluonteinen omavastuuosuus.

Tervetuloa mukaan kevään korttelikerhoihin kaikki uudet ja vanhat korttelilaiset.

 

Tulevana lauantaina 9.1. olemme pakkasta piilossa Rantakeitaan sisätiloissa. Klo 9.30 alkaen lapset pääsevät kokeilemaan liikuntasalissa sisäjalista (futsal), lisäksi salissa liikutaan muutenkin leikkien, eikä temppurataakaan jätetä rakentamatta.


Vanhemmille järjestetään n. klo 9.35 lyhyt info tilaisuus kahvilan tiloissa kevään korttelitoiminnasta, tämän jälkeen vanhemmat voivat ja ennättävätkin yhdessä käydä vaikka Rantakeitaan kuntosalilla pientä (3€) korvausta vastaan ennen kuin lasten oma kerho päättyy.

 

Korttelikerhon asioissa voit olla yhteydessä:

 

Mika Pippuri
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it / korttelikerho(at)mahl.fi

0440225711

TAI

Tuomas Anttonen
tuomas(at)mahl.fi
0458726800

 

ALKUVUODEN OHJELMA  

 

LA 9.1.2016 - Sisäliikunta, Futsal, leikit, temppurata 09:30-11:00 | Rantakeitaan liikuntasali

» Sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät / tossut - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Alkuinfo kahvilassa (10min) + kuntosalikäynti (3€ omavastuuosuus)



LA 16.1.2016 - Ulkoliikunta, Hiihto 09:30-11:00 | Rantakylä, ensilumenlatu

» Ulkoliikuntavaatteet, hiihtovälineet - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Hiihto

 

 

LA 23.1.2016 - Ulkoliikunta, Luistelu, Jääkiekko, Pelit 09:30-11:00 | Rantakylän, Rantakeitaan ulkokaukalo/luistelurata

» Ulkoliikuntavaatteet, luistimet, kypärä ja maila.(Huom, lainamailoja löytyy) - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Luistelu/pelit (Iskät)

 

 

LA 30.1.2016 - Sisäliikunta, Salibandy, leikit, temppurata 09:30-11:00 | Rantakeitaan liikuntasali

» Sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät / tossut - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Kuntojumppa (Äidit)

 

 

LA 6.2.2016 - Ulkoliikunta, Mäenlasku 09:30-11:00 | (Paikka varmistuu myöhemmin)

» Ulkoliikuntavaatteet, Pulkat, liukurit, kelkat - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Sauvakävely (Isoäidit)

 

 

LA 13.2.2016 - Ulkoliikunta, 09:30-11:00 | Rantakylä, Rantakeidas

» Ulkoliikuntavaatteet - muista juomapullo.

» AIKUISTEN OHJELMA: Lentopallo (Isoisät)

 

 

LA 20.2.2016 - Vierailupäivä, Uimahalli 10-12 | Rantakylä, Rantakeidas

» Lisäinfoa julkaistaan myöhemmin.

» AIKUISTEN OHJELMA: Uinti/vesijuoksu (Iskät), Sisäpelit Rantakeitaan salissa (Äidit)

 

Korttelikerhopäivinä lapsi tulee toimittaa liikuntapaikalle. Ohjaajalla tai sisäliikuntapäivänä salin ovessa on osallistujalista, johon tulee merkata paikallaolo. Listassa on varattuna tila myös tutustujille ja uusille korttelilaisille. Näiden osalta tulee ilmoittaa osallistujan nimi, syntymäaika, sekä huoltajan yhteystiedot. MAHL Korttelikerho on vakuuttanut kaikki korttelilaiset tapaturmavakuutuksella.

 

KORTTELIKERHO - MITÄ SE ON?

Moniliikuntakerho - Korttelikerho jatkaa toimintaansa lauantaiaamupäivisin Rantakylän kaupunginosassa. Kerho on tarkoitettu 4-12 vuotiaille liikunnasta innostuneille nuorille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 19.9.2015 ja päättyen 7.5.2016 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään).

Korttelikerhon joka lauantainen järjestämisaika on kello 09:30-11:00 (lapsen tulee olla liikuntapaikalla viimeistään 09:30 ja hänet voi noutaa 10:30 alkaen). Teemapäivinä korttelilaiset kokoontuvat yhteiseen paikkaan, teemapäivinä nähdään mm. Jäähalli, Keilahalli, Uimahalli ja hiihtopäivät.

 

MAKSU:

Kevätkausi 9.1.-7.5.2016 | 30 euroa - 15 korttelitapahtumaa

 

*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

KERHOPAIKAT:

RANTAKYLÄ (Rantakeitaan liikuntasali ja lähiliikuntapaikat) Lisätietoja, Tuomas Anttonen, tuomas(at)mahl.fi, 0458726800

 

ILMOITTAUTUMISET:

TÄÄLTÄ, tutustu myös lain edellyttämään rekisteriselosteeseen TÄÄLTÄ.

 

 

KERHOJEN VAKUUTUSTURVA JA VARUSTEET

 

MITÄ MAKSU PITÄÄ SISÄLLÄÄN:

-Vakuutusturvan ohjattujen tapahtumien ajan.

-Laji- ja liikuntaohjauksen.

 

Kerhopäivissä ohjaajina toimii riittävä määrä aikuisia, sekä 12-18 -vuotiaita apuohjaajia.

 

VARUSTUS: Sisäliikuntapäivänä mukaan tulee varata sisäliikuntakelpoiset vaatteet, sekä vaaleapohjaiset kengät tai jumppatossut. Ulkoliikuntapäivänä mukaan tulee varata sääoloihin soveltuvat ja säänkestävät vaatteet, sekä juoksuun ja liikkumiseen soveltuvat jalkineet. Juomapullo ja pyyhe. Omien pelivälineiden mukaan ottaminen on suotavaa, kyseisen lajiteeman mukaisesti.

 

LISÄTIETOJA:

Mika Pippuri

mika(at)mahl.fi

0440225711

 

Tuomas Anttonen       

tuomas(at)mahl.fi

0458726800

Pasi Pippuri

pasi(at)mahl.fi

0407710520

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET