WISA-AREENALLA NYRKKEILYÄ JA PAINIA
Tiistai, 09 Joulukuu 2014 21:11

 

 

MAHL korttelikerho jatkoi teemaliikuntaa ja kävi tutustumassa itsenäisyyspäivän kunniaksi Wisa-Areenan kamppailulajeihin. Wisa-Areenalla tutustuttiin Brassi jujutsuun ja nyrkkeilyyn. Mattopainina tunnettu Brassi jujutsu tarjosi lapsille oppia monipuolisesta kehonhallinnasta ja rytmiikasta. Ohjaajana toimi ulkopuolelta hankittu lajin ammattilainen joka pistit lapset ojennukseen. Hienoa oli nähdä kuinka lapset innostuivat täysin uudesta lajista ja etenkin isojen porukka innostui painista, pienen alkujännityksen jälkeen. Vaikka nuorempien ryhmä tuli loppukerhosta painiin, jaksoivat nuoret hienosti keskittyä ohjaajan ohjeisiin ja neuvoihin. Paini oli ehdoton huippujuttu koko korttelitoiminnan syyskaudella. Lapset innostuivat asiasta, vaikka monelle paini oli täysin uusi laji. Lisäksi muksujen rohkeus on kasvanut toimintakauden aikana niin suureksi että uudet lajit eivät enää liiemmin säikäytä lapsia. Hienosti kaikki kokeilivat painin alkeita.

 

Nyrkkeilyssä päästiin purkamaan paineita valvotussa sekä oikeassa ympäristössä. Lapset saivat muksia kerrankin vapaasti hanskat kädessä säkkejä ja ohjaajien käsissä olleita pistehanskoja. Lopussa ryhmät ottivat pienet matsit oikeassa nyrkkeilykehässä, lasten pitäessä kypäriä päässä. Nyrkkeily oli etenkin pojille yksi paikan hitti jutuista. Painin ja Nyrkkeilyn lisäksi Wisa-Areena tarjosi loistavat puitteet toiminnan jakamiseen eri peleihin ja leikkeihin. Kaikille saatiin tarjottua monipuolista liikuntaa.

 

 Kiitoksia Wisa-Areenalla järjestetystä mahdollisuudesta.

 

JOULUKUUN OHJELMA

 

Lauantain ohjelma LA 13.12.2014 - Teemapäivä - Pikkujoulut Rantakeitaassa 09:30-11:00 (Molemmat kerhot samassa paikkaa)

 

» Sisäpelit, sisäliikuntavaatteet, salibandymailat.

» Tuo tullessasi lahja, jonka arvo saa olla korkeintaan 5 euroa.

 


Tammikuussa toiminta jatkuu

 

LA 3.1.2015 - Hiihto -Rantakylä 09:30-11:00 (Molemmat kerhot samassa paikkaa)

 

» Sukset, hiihtoon soveltuva ulkoiluvarustus


Lisäinfoa kevään korttelipäivistä lähemmin.

 

Mitä korttelikerho on? LUE LISÄÄ

 

Kauden ensimmäinen Korttelilaji on startannut Korttelibandyn merkeissä. Mukaan pääsee vaikka tutustumaan, maanantaisin Hänskissä klo 17:00-18:00. LUE LISÄÄ

 

 

LISÄTIETOJA:

 

Tuomas Anttonen       

tuomas(at)mahl.fi

0458726800

Pasi Pippuri

pasi(at)mahl.fi

0407710520

 

 

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET