JÄÄLLE ISOMPIEN PERÄSSÄ
Tiistai, 08 Huhtikuu 2014 11:38

jaahalli (4)

 

Mikkelissä kiekkokausi senkun jatkuu. Kuin ennakoiden tulevaa finaalisarjaa myös korttelilaiset kävivät luistelemassa ja pelaamassa pienpeliä.

 

Mikkeliläisessä kiekkoelämässä jatketaan kiekkopelejä edelleen. Jukurit taisteli itsensä perjantaina Mestiksen finaaliin. Lauantaiaamuna korttelilaisilla oli vuorossa edellisillan oppien kopiointia ja maaleja seurannutta riemua. Tytöt ja osa pojista luistelivat kaukaloa ympäri, kuka luistinkelkkaan nojaten, kuka taas piruetteja ja vaakoja tehden. Yhtäkaikki, heikon ulkojäätalven jälkeen putki kulki vielä hienosti.

 

Korttelikerho jatkuu vielä reilun kuukauden, ja korttelilaiset alkavat siirtymään ulkoharrastusten pariin. Huhtikuussa pääsiäislauantai lepäillään, syödään mämmiä ja virvotaan vitsoilla. Ennen sitä on kuitenkin suunnistuksen vuoro, ja vielä toukokuussa liikutaan monipuolisesti ennen korttelikerhon päätöspäivää, joka on lauantai 17.5.2014. Tuolloin valtaamme Urheilupuiston ja mittelemme nopeutta, voimaa ja kestävyyttä vaativissa yleisurheilulajeissa.

 

Lue lisää:

MAHL Korttelitoiminta - Mukaan pääsee vaikka vaan tutustumaan.

 

HUHTIKUUN OHJELMA

 

LA 12.4.2014 - Ulkoliikunta, Rantakylän kenttä 10:00-12:00

» Suunnistus - pelit, leikit

» Ulkoliikuntavarustus - juomapullo.

 

LA 19.4.2014 - Pääsiäislauantai - LEPOA


LA 26.4.2014 - Ulkoliikunta, Rantakylän kenttä 10:00-12:00

» Laji ilmoitetaan lähemmin.

 

KORTTELIKERHO - MITÄ SE ON?

 

Jäsenmäärältään Etelä-Savon suurin liikuntaseura MAHL - Mikkelin alueen harrasteliigat aloitti ala-asteikäisten tyttöjen ja poikien kortteliliikuntakerhon järjestämisen talvikaudelle 2013-2014.

 

Moniliikuntakerho - Korttelikerho aloitti toimintansa Etelä-Savon ELY-keskuksen tukemana syyskuussa 2013. Kerho on tarkoitettu 4-12 vuotiaille liikunnasta innostuneille nuorille. Liikunnallisia leikkejä, pelejä ja kilpailuja järjestetään lauantaisin Rantakeitaan liikuntasalissa, sekä Rantakylän lähiliikunta-alueella, alkaen 21.9.2013 ja päättyen 17.5.2014 (HUOM! Syys-, joulu- ja hiihtoloma lepäillään). Korttelikerhon joka lauantainen järjestämisaika on kello 10:00-12:00 (lapsen tulee olla liikuntapaikalla viimeistään 10:30 ja hänet voi noutaa 11:30 alkaen).

 

MAKSU:

 

Kevätkausi 1.1.-17.5.2014 | 30 euroa - 19 korttelitapahtumaa

 

*Korttelikerhotoimintaan tutustuminen on maksutonta. Lapsi voi tutustua kahteen tapahtumaan maksutta, korttelikausimaksu toimitetaan huoltajalle sähköpostitse. Kesken toimintakauden mukaantulo huomioidaan syys-/kevätkausimaksussa.

 

MITÄ MAKSU PITÄÄ SISÄLLÄÄN:


-Vakuutusturvan ohjattujen tapahtumien ajan. Vakuutusturva
-Laji- ja liikuntaohjauksen. Korttelikerhopäivissä toimii vähintään kolme (3) koulutettua täysi-ikäistä ohjaajaa, sekä tarvittava määrä apuohjaajia, jotka ovat iältään 12-18 -vuotiaita.

 

ILMOITTAUTUMISET:


TÄÄLTÄ, tutustu myös lain edellyttämään rekisteriselosteeseen TÄÄLTÄ.

 

MITÄS KESÄLLÄ - NO KORTTELILEIRILLE TIETENKIN

 

 

 

ILMOITTAUDU KORTTELITOIMINTAAN

Perhekerho (3-10-vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Pienten lasten perhekerho (1-6-vuotiaat ) | Sairilan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Monilajiliikuntakerho (6-12 vuotiaat) | Rantakeidas

Ilmoittautumislomake

 

Tyttökerho (4-12-vuotiaat) | Launialan koulu

Tällä hetkellä kerho täynnä!

 

Korttelisäbä/perhesäbä (3-12-vuotiaat) | Useampi lähiliikuntapaikka

Ilmoittautumislomake

KORTTELI UUTISET